Maalaus & Saneerausliike Puisto Oy toteuttaa kaikki kohteensa pääsääntöisesti avaimet käteen -palveluna. Olemme erikoistuneet vaativien kohteiden tasoite- ja maalaustöihin. Kokeneet tekijämme taipuvat myös tapetointiin sekä erikoisempiin pinnoitetöihin. Tarjoamme palveluitamme yleensä rakennusliikkeille, julkiselle sektorille sekä taloyhtiöille, mutta otamme vastaan mielellämme myös yksityisten työtarjoukset. Vuosien varrella olemme urakoineet muun muassa Sauvossa, Paimiossa, Paraisilla, Raaseporissa, Lohjalla, Salossa, Kaarinassa, Turussa, Raisiossa ja Naantalissa.
Olemme vuoden 2009 lopulla aloittaneet toimintamme toiminimellä, syyskuussa 2010 päivitimme yhtiömuodon osakeyhtiöön toiminnan kasvaessa, vuoden 2022 alussa olemme muuttaneet toimintamme konsernimuotoon, jolloin liiketoiminta on siirretty tytäryhtiöllemme. Maalaus & Saneerausliike Puisto Oy kuuluu luonnollisesti tilaajavastuu.fi-palveluun ja sille on myönnetty Suomen vahvimmat Kulta sertifikaatti. Katsothan myös tyytyväiset asiakkaamme Referenssit-sivulta!
Maalaus & Saneerausliike Puisto Oy vastaa mielellään lisäkysymyksiin, joten otathan yhteyttä ja kerro kohteestasi. Toimimme Varsinais-Suomessa ja Länsi-Uudellamaalla.
Soita numeroon: 050 3821 588 tai laita viestiä.
Lähetä työ- tai harjoitteluhakemuksesi meille ja kerro itsestäsi hieman. Otamme yhteyttä sopivan paikan avautuessa.